Olemme käyneet Dooriksen kanssa pentukoulussa nyt muutaman kerran jo. Siellä paljastui, että Dooris on tavallista rauhallisempi koiranpentu vieraiden koirien seurassa. Dooris on suhteellisen vähän ollut muiden koirien kuin Moonan kanssa tekemisissä.
Olen vähän pettynyt itseeni, sillä tarkoitus oli mennä esim. Mustin ja Mirrin pentutapaamisiin, mutta nyt Dooris on jo liian vanha sinne (puolivuotias). Meidän kunnassa ei ole koirapuistoa, jossa koirat voisi keskenään leikkiä. Koirapuistossa käynti pennun kanssa ei välttämättä ole kovin järkevää muutenkaan, jos siellä ei satu olemaan samaan aikaan muita pentuja. Ainakaan silloin, jos näkee siellä olevan isoja raisuja koiria leikkimässä, niin en suosittele menemään cockeripennun kanssa. Yksikin epäystävällisen koiran kanssa tehty "tutustuminen" ei tee muuta kuin hallaa koiranpennun sosiaalistamiselle.
En tiedä, onko joissain koirapuistoissa määritelty aikoja, jolloin siellä saisi käydä vain pikkukoiria tai pentuja tmv., mutta sellainen olisi mun mielestä ehdottoman hyvä olla. Esim. koirapuiston portissa voisi olla kyltti, jossa lukisi "Keskiviikkona ja lauantaina klo 18-18.30 vain pienikokoisille pennuille iältään 5-8 kk ja klo 18.30-19.00 vain isokokoisille pennuille iältään 5-8 kk." Uskon, että koiran onnistunut sosiaalistaminen on merkittävässä roolissa siinä, kuinka miellyttäväksi koiran kanssa elämä koetaan, ja miten koira itse kokee elämänsä, ja miten muut ihmiset kokevat koirat ympäristössään. Luulen, että monet koirat haukkuu esim. vastaantulevia toisia koiria ihan vaan siksi, koska pelkäävät niitä. On siinä hankalissa ohitustilanteissa ihan koulutuksen puutettakin, mutta vaikeampaa on kouluttaa koiraa, joka lähtökohtaisesti pelkää tai menee paniikkiin, kun näkee vieraan koiran.
Meidän Dooris siis oli ensin ihmeissään, kun mentiin paikalle, jossa oli runsaasti muita koiria. Dooris kuitenkin pysyi löysällä hihnalla lähettyvillä, eikä sinkoillut paniikissa tai Moonan pentuajan tapaan yli-innostuneena sinne tänne. Dooris myös otti kontaktin, kun sitä kutsui. Todella helposti käsiteltävä pentu siis. Se huoletti, kun Dooris vähän murahti ja taisi haukahtaakin pelokkaasti pari kertaa toisille koirille. Toisella koulutuskäyntikerralla mentiin toisen cockeripennun luokse jutteleen, niin Dooris ei halunnut tulla nuuskimaan. Se ei kiskonut hihnassa, mutta väisti innokkaan cockeripennun lähestymiset. Ajattelin, että annan asian olla niin. Ehdottomasti Dooris kaipaa lisää sosiaalistamista, mutta olen kuitenkin tyytyväinen niin kauan kuin se ei hauku tai murise vaan pystyy kulkemaan lähettyvilläni suhteellisen rennosti.
Toivon, että tuo ominaisuus Dooriksessa on vaan hyödyksi sen agility-uralla, jonka harrastamisen aloittamisesta Dooriksen kanssa olen nyt entistä vakuuttuneempi. Dooriksesta on paljastunut melkein kissamainen notkeus ja rohkeus. Se tekee uskomattomia loikkia terassin rappusten ja rinnekiveyksien yli. Se ei pelkästään oikaise rappusissa vaan hyppää kaksi kertaa korkeammalle ja pidemmälle silkasta hyppäämisen innosta. Ei se pahemmin pelännyt agilitytehtäviä koirakoulussakaan. Ensin tietenkin vähän arasteli, että mihin ne tassut pitää laittaa esim. tikkaissa, mutta kun ymmärsi että saa kourallisen namuja palkinnoksi, niin testasi muutaman kerran tehtäviä oma-aloitteisestikin.
Dooris harrastaa nykyään myös sisäaitauksestaan karkailua (80 cm korkea) yöpöydän, koirankopin tai sängyn kautta, ja ruokapöydälle hyppäämistä tuolin kautta. Huvittava hetki oli, kun löysin sen ruokapöydältä pöytäliinan päälle rauhallisesti nukkumaan asettumassa. Dooris loikkaa myös välillä silmänräpäyksessä röyhkeästi syliin ja nuolee naaman aivan märäksi. Moonalta ei vastaavaa notkeutta ole koskaan löytynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti