sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kevään koiraharrastusten suunnittelua

Kevättä kohti mennään jo hurjaa vauhtia ja mietteissä on Dooriksen tulevaisuus. Näyttelyvoittajaa Dooriksesta ei näytä tulevan, näin oman maallikon arvioni mukaan. Ammattitrimmaaja kyllä lohdutteli, että musta-valkoiset cockerit ovat yleensäkin niukempiturkkisia, ja saattaa se turkki vielä Dooriksellakin joskus kasvaa. Agility voisi sopia Doorikselle todella hyvin. Voin ylpeänä kertoa, että Dooris tulee välittömästi luokseni 99 % varmuudella kutsuessani sitä. Lisäksi se ei ole liian kiinnostunut toisista koirista ja ihmisistä, kuten cockereilla on yleensä tapana olla. Dooris on muutenkin olemukseltaan ja notkeudeltaan puoliksi kissa. Dooris tykkää nukkuakin kissamaisella kääröllä.

Olen vähän ajatellut, jos Dooriksella joskus teettäisin pentuja, niin olisiko se villakoiran ja cockerin yhdistelmä eli cockapoo? Cockapoon turkki olisi ehkä helppohoitoisempi, eli kuvittelen, että se vain pestään ja föönataan, ja sitten leikataan kauttaaltaan tasaiseksi koneella. Ei nyppimistä, erilaisten saksien käyttöä ja turkin epäonnista muotoilua. Silkkinen karva korvaantuisi villaisella, vähemmän hilseilevällä ja pöllyävällä karvalla. Lue tästä linkistä lisää Cockapoosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti