maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kevään merkit


Turkki irtoaa mukavasti



















Kevät on tosiaan tullut. Meillä keskeisimmät kevään merkit ilmenivät koirien turkkien "tippumisella", kuratassukuvioiden ja lintukirppujen ilmaantumisena. Iloinen asia: Koirien nyppiminen kävi erittäin helpoksi. Kuratassukuviot ruokapöydällämme muistutti minua varapöytäliinan hankkimisesta, sillä Dooris viettää aikaansa istumalla meidän keittiön pöydällä ikkunasta ulos katsellen, silloin kun ollaan poissa kotoa. Ei olla vielä kärsitty ruokamyrkytyksistä, eikä jatkossakaan tulla kärsimään sotkuisuuden takia, sillä nyt keksin suojata pöydän muoviliinalla aina kun ei olla kotona! Lintukirppujen ilmaantumisesta en pikaisesti keksi mitään muuta hyvää kuin sen, että niiden pitäisi siirtyä lintuihin kuukauden sisällä ja jättää ihmiset ja koirat rauhaan :)

Tulipa kahlattua netissä etsien tietoa mikä hyttysenpureman näköiset kutiavat paukamat aiheuttaa. Toinen vaihtoehto lintukirppujen sijaan oli luteet, mutta asiaa tutkittuani päädyin lintukirppuihin. Olen muutamana yönä heräillyt tutkimaan sänkyä, että löytyykö sieltä "pikkuystäviämme" luteita.

Hyttysetkin aiheuttavat minulle melko voimakkaan reaktion iholle, joten en voi olla huomaamatta, jos kotiimme ilmestyy verenimijöitä. Lintukirput käyvät kuulemma vain maistamassa ihmistä ja koiraa etsiessään lintuja. Ne kulkeutuvat helposti puutarhatöitä tehneen ihmisen mukana sisälle, puhumattakaan pusikossa rymyävien koirien mukana. Kutiavat paukamat ilmestyivätkin minulle kevään ensimmäisen puutarhapäiväni jälkeen, kun siivosin lumen alta paljastuvat koirankakat. Melko hohdokasta :) Raitis ilma ja auringonpaiste tekee kyllä aina hyvää!

Olen iloinen älynystyröitteni haastamisesta, sillä projektina on estää Dooriksen hyppely ja majoittuminen sängyllemme jatkossa. Kesällä tulee lisäksi punkit kuvioon mukaan, joten ihan ehdoton ei koiran tulemisesta sänkyyn. Tällä hetkellä toimii, että heti käskee sen alas, kun se sinne hypähtää, mutta sillä on tapana yöllä ja varsinkin aamusta ujuttautua viereen aivan huomaamatta. Yksi vaihtoehto voisi olla sen laittaminen koirankuljetuskoppiin yöksi nukkumaan. Vai olisiko se liian julmaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti