Retki lemmikkitarvikeliikkeeseen

Lähdimme koirieni kanssa isoon kaupunkiin lemmikkitarvikeliikkeeseen käymään. Ajatuksena oli samalla tutustuttaa Doorista ison kaupungin ympäristöön.

Näin retkemme sujui:
Dooris pakattiin auton takakompsukkaan kuljetushäkissä (koska on syönyt huomaamattani auton etupenkin alla olevia sähköjohtoja poikki matkustaessaan siellä etupenkin jalkatilassa). Tulikin tässä mieleen, että onkohan se koirien kuljetus autossa sallittua muutoin kuin turvavyössä tai kuljetushäkissä... (Viralliset ohjeet kuljetukseen löytyy täältä liikenneturvasivuilta.)

Dooris matkustaa yleensä rauhallisesti autossa. Tällä kertaa se alkoi loppumatkasta vikisemään ja syy selvisikin, kun pääsimme perille; vatsa löysällä. Oleskeltiin erään urheiluliikkeen edessä, jossa oli isossa mainoskyltissä miehen kuva. Dooris haukkui sille epäluuloisesti. Koirat kerkesivät rauhoittua sillä välin kun googlasin netistä, että minne suuntaan tarvii lähtee käveleen, että löytää Mustiin ja Mirriin.

Seisoimme siinä Mustin ja Mirrin edessä myös useamman minuutin rauhoittumassa ennen kuin menimme sisään. Mä yleensäkin koulutan Doorista samalla, kun ulkoilutan Moonaa, mutta vähän se lisää haastetta, kun remmit kietoutuu toisiinsa. Pitäisikin hankkia sellainen kahden koiran yhdistelmäremmi.

Mulla oli vaikka mitä ostoslistalla mielessä, joten ihan rauhassa kierreltiin tutustumassa tuotteisiin. Mikä onkaan ihanampaa, kun on vuoden pärjäillyt ilman joitain tavaroita ja sitten vihdoinkin antaa itselleen luvan ostaa niitä.

Mukaan tarttui aivan ihanat spanielikupit, jotka on aikuiselle cockerille ihan välttämättömät, ettei korvakarvoihin tartu ruokaa ja vettä. Dooris on nyt saavuttanut yhden virstanpylvään elämässään, kun saa siirtyä aikuisten cockereitten ruokakupin käyttöön. Trimmaussakset: Myöskin täysin välttämättömät, koska entiset teki tenän. Trimmauskivi: Auttaa nyppimisessä. Mikrokuituinen tassupyyhe: Jos vaikka toimisi paremmin kuin tavallinen pyyhe. Luita ja makupaloja. Lisäksi siellä liikkeessä oli trimmauspiste, joten ajattelin kokeilla sitä ja tilasin Moonalle ajan sinne.

Aika hyvin Dooris on alkanut tulemaan vierelle kävelemään ja vähentänyt vetämistä. Oon nyt palkannut sitä tosi paljon ihan jalan vierestä ja pitänyt ohjeen mukaan remmin kireällä niin kauan, että katsoo minuun. Tärkeintähän tuossa on ollut se, että itse olen alkanut hallitsemaan sitä remmin käyttöä ja makupalan antamista oikealla hetkellä. Juostessa etenkin taluttajallehan se vaikeempaa on, kun pitää saada se makupala sinne koiran suuhun tähdättyä sellaisella hetkellä, kun koira juoksee nätisti, eikä hypi tmv. Pitää ihan ihmetellä, että koira on jaksanut kiinnostua niistä makupaloista vielä, kun aika paljon tullut niitä nyt syötettyä sille.

Koulutusvirheiden analysointia

Koulutuksessa tehtyjä virheitä tulee mietittyä aina silloin, kun huomaa, että koira rupeaa ärsyttämään huonolla käytöksellään. Kuten pilaa ulkoiluhetken yli-innokkuudella ja vetämällä koko matkan, vaikka vauhti olisi muutenkin jo reipas. Luulit meneväsi reippaalle kävelylenkille, mutta joudutkin koko ajan pysähtymään, koska koira vetää hihnassa ja koirakoulussa opetettiin, että silloin pitää pysähtyä. Pysähtelet sitten viiden metrin välein. Pyydät koiraa tulemaan vierelle ja seuraamaan. Et kuitenkaan halua vaatia pennulta, että koko matkaa seuraa, onhan se aika raskasta pienelle pennulle. Olenko siis ollut taas liian helläsydäminen, laiska koulutuksen suhteen vai uskonut liikaa ohjeita? Olisiko parempi vaan juosta koiran turhat energiat pois? Vai tulisiko koira opettaa vaan kävelemään rauhallisemmin kävelemällä itsekin rauhallisempaan tahtiin? Olisko pitänyt jo opettaa pennulle rauhoittuminen hihnassa, ja yli-innokkuus hihnassa on vaan seurausta kiireessä tehdyistä lenkeistä?

Yksi hyvä huomio siitä, kuinka Moonan koulutus on mennyt pilalle, on se, kuinka se reagoi hihnassa, kun kutsuu sitä nimeltä. Eli: Pysähdyn. Kutsun "Moona". Moona katselee ja kuuntelee ympäristöään pois päin minusta vieläkin tarkkaavammin. Aivan kuin se olisi käsittänyt kutsun tarkoittavan sitä, että nyt pitää todella tarkkailla onko ympäristössä jotain mielenkiintoista. "Nyt varmaan tapahtuu jotain erikoista jossain" -sen olemus kertoo. Tietenkin olen sortunut tässä vaiheessa usein siihen, että olen uudestaan ja uudestaan kutsunut sitä nimeltä, jos se vaikka ymmärtäisi sitten. Näin olen ehkä vielä vahvistanut sitä, että "Moona" hihnassa kutsuttuna tarkoittaa juuri sitä mitä koira sillä hetkellä tekee, eli tarkkailee ympäristöään erityisen hyvin.

Eron huomaa todella hyvin Dooriksen suhteen, sillä Doorista olen kutsunut aina vain silloin nimeltä, kun se on jo valmiiksi katsonut minuun tai ollut tulossa luokseni. Dooris 99% varmasti heti reagoikin kutsuuni kääntämällä katseeni minuun ja mahdollisesti tulemalla luokseni.

Viimeisimmällä koirakoulukurssikerralla sain huomautuksen, että kun pyydän koiraa seuraamaan vasemmalla puolellani, niin silloin mulla pitäisi ne makupalat olla vasemmassa taskussa ja vasemmalla kädellä mun pitäisi antaa ne. Näin koira saa palkinnon prikulteen siinä kohdassa missä sen on suotavin olla eli aivan vasemman jalan vieressä, ei kurkottamassa kohti oikeaa kättäni suoraan edessäni. Tämähän nyt oli aivan itsestäänselvä juttu, mutta todella huomaamattani olen palkannut koiraa viimeaikoina ihan miltä suunnalta sattuu. No nyt on odotukset korkeella, että seuraaminen alkaa sujumaan kuin tanssi tästä lähdin. :)

Mulla oli pitkään vaihe, että unohdin makupalat kotiin, kun onhan se hyvä, että välillä palkkaa pelkällä kehulla ja huomiolla. Tulos kuitenkin selvästi näkyy nyt, ja tuntuukin, että koko vieressä kävely ja hihnakävely yleensäkin pitää kouluttaa kokonaan uudelleen Doorikselle. Koirassa ei ole mitään vikaa. Se on todella miellyttämisenhaluinen, rimpuillessaankin suhteellisen helppo käsitellä ja kovasti makupalojen perään. Pari kertaa olenkin jo aloittanut homman kokonaan alusta eli palkkaan pelkästään oikeanlaisesta käytöksestä makupalalla ja kehulla. En siis käytä käskyjä ollenkaan vaan odotan, että koira itse turhautuessaan keksii toimia oikeanlaisella tavalla, jolloin palkkaan heti.

Hyviä ohjeita olen löytänyt youtubesta hakusanalla hienosti hihnassa. Niillä ohjeilla uskon, että tulee olemaan helppoo kuin heinän teko tästä lähtien, kunhan ehdin joka päivä harjoitella edes vähän.

Dooris kävi match show:ssa

Käytiin Dooriksen kanssa match show:ssa harjoittelemassa, kun ilmoitin sen heinäkuisiin pentunäyttelyihin. Ihan hyvä, että käytiin, sillä kyllähän sitä näyttelyharjoitusta tarvitaan vielä. Ei sinällään ole tarkoitus kovin vakavasti sitä harrastusta ottaa, mutta onhan se kivempi siellä käydä, jos koira on hallinnassa edes suurimman osan ajasta ja omistajakin tietää mitä ollaan tekemässä.

Match show on leikkimielinen näyttelytilaisuus, jossa koiria arvostellaan niiden käytöksen ja turkin ym. kunnon mukaan. Match show:ssa koiria ei arvostella sen mukaan täyttävätkö ne rotunsa ulkomuotovaatimuksia, ja osallistua saakin myös sekarotuiset koirat.

Nähtiin monenlaisia koiria siellä. Jopa tanskandoggeja, joihin olen nyt vähän ihastunut, mutta olosuhteista johtuen en ole vielä sellaista itselleni hankkimassa. Yhtään toista cockerspanielia ei ollut tällä kertaa siellä. Dooris käyttäytyi tapansa mukaan rauhallisesti, mutta hieman arastellen. Ei rynnännyt cockerimaiseen tapaan jokaisen ihmisen ja koiran luokse rapsuteltavaksi, mutta innostui kyllä nuuskimaan ja heiluttamaan häntää, kun muutamat tulivat tutustumaan.

Olin kyllä itse enemmän päästä pyörällä kuin Dooris. Oli sellainen pieni fiilis jo sinne näyttelyyn mennessä, että en ole ehtinyt harjoitella tarpeeksi, jotta voisin kovin suurta menestystä odottaa. Dooris ei osaa vielä seistä paikallaan paikka-käskystä vaan on aivan sattumanvaraista sen paikallaan pysyminen, vaikka onkin melko rauhallinen luonne.

Ensinnäkin pelkäsin, että meidän vuoromme menee ohi ennen kuin löydän oikean kehän mihin mennä. Oli kovin tuulinen keli niin en meinannut kuulla mitä toimitsijat puhuivat. Löytyi se sitten, kun aikani seurailin tilannetta. Ihmeellistä kyllä, että koiran kanssa kun siinä seisoskelin yksinäni, niin aina kun aloitin seuraamaan kuinka kehässä kuuluu koiria esittää, niin hetken päästä huomasin että jaahas, keskittyminen oli herpaantunut ja osa liikkeistä jäänyt katsomatta. Onneksi siis ilmottauduin melkein viimeisenä, joten meitä ennen oli runsaasti esiintyjiä, joita seurata.

Selvisi se sitten kuinka homma menee. Eli kaksi koiraa menee ensin kehään ja koirat laitetaan seisomaan nätisti paikoilleen. Sitten toinen koira viedään pöydälle, jossa sen hampaat katsotaan ja rakenne tunnustellaan. Tämän jälkeen kyseinen koira juoksutetaan tuomarin pyytämä ympyrä ja edes takaisin suoraa linjaa tuomaria kohti. Sitten tulee toisen koiran vuoro ja lopuksi molemmat koirat laitetaan seisomaan paikoilleen vielä.

Tämän jälkeen parempi koira saa vaaleanpunaisen rusetin ja toinen saa vaaleansinisen rusetin. Lopuksi kaikki luokan vaaleanpunaisen rusetin saaneet kilpailevat keskenään ja vaaleansinisen rusetin saaneet samoin. Vaaleanpunaisista/-sinisistä pyydetään neljä parasta jäämään kehään. Loput joutuvat poistumaan. Neljä kehään jäänyttä laitetaan paremmuusjärjestykseen. Kaikki neljä saavat palkinnon. Ilmeisesti sitten kaikista luokista vaaleanpunaisten voittajat kilpailevat lopuksi keskenään, jolloin valitaan koko näyttelyn paras koira eli BIS (Best in Show).

Mulla oli hieman hankaluuksia makupalojen kanssa, kun makupalapussi ei meinannut mahtua taskuun ja sitten niitä piti välillä ottaa sieltä lisää, kun loppuivat kesken. Huomasin myös, että käskytin kehässä aika paljon Doorista, mitä en huomannut muiden tekevän, joten olikohan se edes kovin sallittua?

Mulla on selvä visio miten tästä edetään Dooriksen kanssa eli tavoitteena on häntää heiluttava iloinen cockeri, joka kuitenkin jaksaa pysyä paikoillaan ja odottaa sitä makupalan saamista rauhassa.

Voin kyllä todella suositella match showhun osallistumista, sillä siinä selviää hyvin, missä vaiheessa koiran peruskoulutus on, jota jokainen sopuisa kotikoirakin tarvitsee. Match show:ssa koiran tarvitsee olla sosiaalinen vieraita koiria ja ihmisiä kohtaan, osata seurata/kulkea taluttajan rinnalla nätisti häiritsevässä tilanteessa ja pysyä paikallaan käskystä. Ei kuulosta suurilta vaatimuksilta, mutta kyllä ne hankalaksi käyvät, jos niitä ei yhtään harjoittele.