Näin retkemme sujui:
Dooris pakattiin auton takakompsukkaan kuljetushäkissä (koska on syönyt huomaamattani auton etupenkin alla olevia sähköjohtoja poikki matkustaessaan siellä etupenkin jalkatilassa). Tulikin tässä mieleen, että onkohan se koirien kuljetus autossa sallittua muutoin kuin turvavyössä tai kuljetushäkissä... (Viralliset ohjeet kuljetukseen löytyy täältä liikenneturvasivuilta.)
Dooris matkustaa yleensä rauhallisesti autossa. Tällä kertaa se alkoi loppumatkasta vikisemään ja syy selvisikin, kun pääsimme perille; vatsa löysällä. Oleskeltiin erään urheiluliikkeen edessä, jossa oli isossa mainoskyltissä miehen kuva. Dooris haukkui sille epäluuloisesti. Koirat kerkesivät rauhoittua sillä välin kun googlasin netistä, että minne suuntaan tarvii lähtee käveleen, että löytää Mustiin ja Mirriin.
Seisoimme siinä Mustin ja Mirrin edessä myös useamman minuutin rauhoittumassa ennen kuin menimme sisään. Mä yleensäkin koulutan Doorista samalla, kun ulkoilutan Moonaa, mutta vähän se lisää haastetta, kun remmit kietoutuu toisiinsa. Pitäisikin hankkia sellainen kahden koiran yhdistelmäremmi.
Mulla oli vaikka mitä ostoslistalla mielessä, joten ihan rauhassa kierreltiin tutustumassa tuotteisiin. Mikä onkaan ihanampaa, kun on vuoden pärjäillyt ilman joitain tavaroita ja sitten vihdoinkin antaa itselleen luvan ostaa niitä.
Mukaan tarttui aivan ihanat spanielikupit, jotka on aikuiselle cockerille ihan välttämättömät, ettei korvakarvoihin tartu ruokaa ja vettä. Dooris on nyt saavuttanut yhden virstanpylvään elämässään, kun saa siirtyä aikuisten cockereitten ruokakupin käyttöön. Trimmaussakset: Myöskin täysin välttämättömät, koska entiset teki tenän. Trimmauskivi: Auttaa nyppimisessä. Mikrokuituinen tassupyyhe: Jos vaikka toimisi paremmin kuin tavallinen pyyhe. Luita ja makupaloja. Lisäksi siellä liikkeessä oli trimmauspiste, joten ajattelin kokeilla sitä ja tilasin Moonalle ajan sinne.
Aika hyvin Dooris on alkanut tulemaan vierelle kävelemään ja vähentänyt vetämistä. Oon nyt palkannut sitä tosi paljon ihan jalan vierestä ja pitänyt ohjeen mukaan remmin kireällä niin kauan, että katsoo minuun. Tärkeintähän tuossa on ollut se, että itse olen alkanut hallitsemaan sitä remmin käyttöä ja makupalan antamista oikealla hetkellä. Juostessa etenkin taluttajallehan se vaikeempaa on, kun pitää saada se makupala sinne koiran suuhun tähdättyä sellaisella hetkellä, kun koira juoksee nätisti, eikä hypi tmv. Pitää ihan ihmetellä, että koira on jaksanut kiinnostua niistä makupaloista vielä, kun aika paljon tullut niitä nyt syötettyä sille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti