Dooriksen pentukoulutuksen taustaa

Kun pentu tulee kotiin, pitäisi pennun tulevasta koulutuksesta olla jo selvä näkemys. Eli mihin tarkoitukseen koiran ottaa ja miten aikoo toteuttaa pennun arkielämää, jotta koirasta kasvaa halutunlainen.

Meillä Dooris otettiin seurakoiraksi, lenkkiseuraksi ja mahdollisesti agility-harrastukseen ja muutamassa näyttelyssäkin olisi kiva käydä. Mulla on ollut ennen Moonaa labradorinnoutaja lapsena. Moonan kohdalla olen parantanut koirankoulutusosaamistani, mutta ei se nyt ihan nappiin ole mennyt. Koiran koulutus kiinnostaa, koska se koulutus menee niin helposti pieleen ihan huomaamatta. Koirista oppii tosi paljon ja ne lisää omaa hyvinvointia, kunhan jaksaa panostaa niiden kanssa seurusteluun ja ottaa asioista selvää.

Koirankoulutus on teoriassa helppoa, mutta käytännössä tarvitsee olla paljon itsekuria ja kärsivällisyyttä onnistuakseen. Täytyy olla selvillä minkä tyyppinen koulutettava koira on. Rotuominaisuuksilla on väliä, mutta parhaiten koiraan tutustuu tarkkailemalla koiran käytöstä jatkuvasti ja monipuolisessa ympäristössä.

Dooriksen koulutuksen lähtökohdat:

-Oma aitaus ja koppa makuuhuoneessa: Nukkumispaikka ja estää luvattomien tavaroiden järsimisen sekä pissailun ympäri huushollia yksinollessa.

-Aitauksesta ei pääse ulos ennen kuin rauhoittuu, istuu/menee maahan ja annetaan lupa: Estetään yli-innokas hyppiminen naamalle ja ryntäily sekä pissiminen sisälle ennenkuin ehtii "piip" sanomaan. Opetetaan samalla istuminen ja maahan meno.

-Luvattomia tavaroita ei järsitä: Luvaton lelu otetaan pois, sanotaan "ei" ja annetaan tilalle luvallinen pureskeltava.

-Nilkoissa ei roikuta: Siirretään pentu pois jaloista ja jatketaan kävelyä sinne minne oltiin menossa.

-Portista kuljetaan vain luvan saamisen jälkeen taluttajan jälkeen. Kotiin sisälle tullan vasta istumisen ja luvan saannin jälkeen taluttajan jälkeen: Vahvistetaan johtajan asemaa ja estetään hirmuinen sähellys ja ryntäily eteisessä.

-Remmissä kuljetaan tienreunassa Moonan vieressä, jollei muuta pyydetä. Hihnassa ei saa vetää. Pyydettäessä kuljetaan aivan taluttajan vieressä: Hihnassa vetävä ja rellestävä koira on rasittava.

-Ruokaa saa syödä vasta luvan saatuaan. Ruoka annetaan vasta ihmisten ruokailun jälkeen: Vahvistetaan johtajuutta. Estetään koiran säntäily kupille ja hyppiminen kuppia vasten ennen kuin se on maahan laskettu.

Aitaus on ollut todella tarpeellinen.

Moonan ja Dooriksen suhde

Moona tykkäsi hirmuisesti leikkiä toisten koirien kanssa ennen kuin Dooris tuli taloon. Aikaisemmin juoksi todella innolla toisten koirien luo. Toisaalta, sillä on tullut pentuna joku kammo takapäänsä haistelusta. Se ei mielellän anna toisten koirien nuuskia takapäätään vaan istuu alas tai väistelee. Viime kesänä kun se leikki pikkupennun kanssa, se innostui tapansa mukaan hirmuisesti. Iloisesta haukunnasta ja innostuksesta ei meinannut tulla loppua.

Nyt, kun Dooris on tullut kuvioihin, Moona on vähän muuttunut. Moonasta on tullut sellainen kypsä eläkeläinen, joka ei oikein innostu leikkimään vaan ärsyyntyy helposti. Dooris vaikuttaa olevan Moonan silmissä sellainen rasittava pentu, joka vie luut, ruoat ja huomion, sekä kiusaa ja häiriköi leikkiyrityksillään. Dooris on melko rasavilli ja yrittää dominoida Moonaa. Se kokeilee rohkeasti, kuinka pitkälle Moonan pinna venyy. Esim. Dooris lähestyy luuta nakertavaa Moonaa, jolloin Moona alkaa murista. Dooris lopettaa kyllä etenemisen kuullessaan murinaa, mutta jää rohkeasti odottamaan paikalleen. Se jää valppaasti odottamaan sopivaa hetkeä. Se luottaa, ettei Moona oikeasti pure sitä. Moona onkin kiltti ja lempeä koira. Ollaan monesti laitettu Moona toiseen huoneeseen syömään luuta, sillä melu yltyy kovaksi, kun Moonaa härnätään.

Moona muuten vaikuttaa itsevarmemmalta koiralta kuin ennen. Sellaiselta kypsään ikään ehtineeltä mummolta, joka pitää oikeuksistaan huolta. Pihaakin se on ruvennut vahtimaan tarkemmin. Jos naapurin koirat haukkuu omassa pihassaan, Moona haukkuu ja ulvoo takaisin. Moona osaa haukkua uhkaavallakin äänellä, mikä on vähän huvittavaa, sillä se on kovasti ristiriidassa sen muun olemuksen kanssa.

Dooris sen sijaan pelkää vähän toisten koirien haukuntaa. Ihan pikkupentuna se meni terassin alle piiloon. Sitten välillä se haukahteli vaimeasti, jos tuli "yllättäviä" tilanteita, kuten naapuri omalle pihalleen. Dooris aikaisemmin pelkäsi mennä haukkuvien koirien pihojen ohi, pisti siis jarrut päälle, mutta ei onneksi enää. Kumpikaan ei hauku kodin ulkopuolella toisille koirille. Moona kulkee ihan rohkeasti toisten koirien ohi. Luulen, että Dooris ottaa Moonasta paljon mallia käyttäytymiseensä ja sen takia alussa ilmennyt arkuus tulee hiipumaan itsestään pois.

Joskus pikkupentuna Dooris on päässyt syömään Moonan ruokakupista jämiä, vaikka molemmat koirat hotkii yleensä kuppinsa tyhjäksi alle kahdessa minuutissa. En tiedä, miten on päässyt käymään niin, että Moona on kupilta väistynyt. Onko se mennyt niin, että Moona on huomannut kupin vieressä herkullisempia ruoanmuruja, alkanut syömään niitä, jolloin Dooris on syöksynyt kupille? Moona on sitten lempeydessään antanut Dooriksen syödä ruokansa mielummin kuin olisi alkanut ärisemään viimeisistä muruista. Olen siis itse seissyt koirien vieressä, mutta katseeni on harhaillut muutaman sekunnin, jolloin tämä kupin varastaminen on päässyt tapahtumaan.

Olen antanut koirien setviä välejänsä melko itsenäisesti. Jostain luin, ettei koirien väleihin saisi liikaa puuttua, eikä varsinkaan jos aikuinen koira komentaa pentua. Yleensä keksitään Doorikselle muuta tekemistä, jos se ei usko Moonan ärähtelyä. Katsotaan alkaako Moona lämmetä Doorikselle, kun se kasvaa isommaksi. On se jopa muutaman kerran leikkinyt Dooriksen kanssa tässä kolmen kuukauden aikana, jona Dooris on meillä ollut.

Ystävykset lähdössä lenkille.

Koirien karkailusta

Aikuinen cockerspanieli sujahtaa tuolta silmänräpäyksessä.

Kevään ja lumien sulamisen myötä ovat koiramme huomanneet taas, että aidankin ali mahtuu menemään... Moona ei ole vielä kunnolla muistanut, kuinka mukavaa on juosta naapureiden luona rapsuteltavana ja Siilin ruokaa varastamassa, mutta Dooris on äkännyt, että elämää on aidan toisellakin puolella. Talvella lunta oli sen verran, ettei kumpaakaan houkutellut aidan alitus. Dooris oli sen verran arka, että tyytyi kotipihaan. Tässä eräänä päivänä, kun tein puutarhahommia aidan toisella puolella, se halusi mukaan ja sujahti aidan alta luokseni. Tämän jälkeen se on jo kerran lähtenyt aidan ali ilman, että kukaan olisi siellä häntä odottanut. Tämä hälytysmerkki saikin mut aidankorjaushommiin, sillä mikään ei ole niin ärsyttävää kuin kotipihasta karkailevat koirat!

On todella nöyryyttävää huomata kuinka koira menee aidan ulkopuolella häntä heiluen ja silmät kiiluen, vaikka olet juuri vakuutellut itsellesi, ettei se koira tällä kertaa lähde karkuun. Joskus kun on kiireisiä päiviä niin tahtoo ottaa koirat ulkoilemaan omaan pihaan, vaikka siksi aikaa kun ulkoilee lasten kanssa tai tekee puutarhatöitä. Hyvin ne näyttääkin ensin viihtyvän, kunnes huomaat, että "ahaa, koiria ei näy missään". Sitten huutelet koiria ja verenpaine nousee. Ihmettelet onko ne talon takana? Huutelet. Toivot, ettet näe viipottavaa häntää naapurustossa. Hyvässä lykyssä löydät ne pihan metsäryteiköstä. Meillä on välillä sellaista. Olen oppinut nyt. Vien koirat silloin sisälle tai hyvässä lykyssä en ota niitä ollenkaan pihalle ulkoilemaan. En ole liian kiltti koirilleni. En ainakaan anna niiden toistaa tuota katoamiskuvioo saman päivän aikana useita kertoja.

Olen todella oppinut, että kun koira pääsee tekemään jotain yhden kerran, se todennäköisesti tekee sen toisenkin kerran ja kolmannen, jonka jälkeen koira on oppinut normaaliin arkirutiiniin kuuluvan pahan tavan. Pahimmassa tapauksessa koirani oppisivat kaivamaan aidan ali tunnelin. Nyt, kun molemmat ovat ymmärtäneet, että sieltä voi päästä "parempiin maisemiin", täytyykin mennä jatkamaan aidankorjaushommia. Voi sitä ihanaa tunnetta, kun on saanut joka ikisen mahdollisen karkauskolon tukittua.

Tämän jälkeen koiria ei ikinä saisi päästää kovin turhautuneina pihalle ulkoilemaan, sillä sen jälkeen kun ne keksivät kaivaa tunnelin aidan ali, niin game is over.

Näin keväisin tuntuu muidenkin koirat karkailevan. Mistä lie kelläkin johtuu? Erään kaupankin edessä kuulemma juoksentelee irtokoiria melkein päivittäin. Usein koirat ei tee ihmiselle mitään ja toisetkin koirat kierretään kaukaa tai tullaan vaan nuuskimaan ja leikkimään ja lähdetään sitten pois, kun  leikkikaverikin jatkaa matkaa. Silti tällaiset irtokoirat, etenkin isot, vahtiviettiset, herättää yleensä pelkoa ihmisissä. On paljon myös tapauksia, joissa reviiriään vahtivat koirat purevat etenkin toisia "alueellensa" tulevia koiria. Koiran vahtialueeseen tuntuu ainakin niiden vahtiviettisten, karkailevien koirien osalta kuuluvan koko yleinen tie, joka heidän kotinsa editse kulkee. Tällaiset tulevat kohti, kun yrität tiellä ohittaa ja lähtevät perään vahtimaan, että siirryt reviiriltä pois. Näin käy, jos on kyseessä säyseä tapaus. Villimpi tapaus tulee kohti haukkuen ja räyhäten ja mahdollisesti tarttuu hampaillaan kiinni.

On siis ihan selvää miksi sellainen koirien kiinnipitolaki on olemassa. Jos koira onkin oikeasti kiltti, niin etenkin ne tunnetut vahtikoirarodut herättää pelkällä ulkonäöllään vapaana kulkiessaan turhaa stressiä ulkopuolisille ihmisille. Ihmiset pelkäävät, että koira käy itseen tai omaan koiraan kiinni, ja vaikka näin ei kävisikään on turha huolestuminen aiheutettu.

Trimmauksesta

No niin. Kerronpas nyt meidän koirien trimmauksesta. Moonaa olen trimmannut aina itse. Näin pääsi käymään, koska Moonan ollessa pentu mulla oli kiireinen elämä enkä löytänyt sopivaa cockerin trimmaajaa lähistöltä. Päätin samalla vaivalla trimmata koiran itse ja säästää rahaa.

Cockerin trimmausohjeissa lukee, että koira tulee ehdottomasti aina pestä ennen leikkauksen aloittamista. Kokeilin sitä pesemistä, mutta Moonan turkki oli niin paksu, että vaikka föönasin sitä tunnin niin se ei ollut vieläkään kuiva trimmattavaksi. Olisi pitänyt odottaa seuraavaan päivään. Sillä välinhän koira olisi pitänyt ulkoiluttaa jo monta kertaa ja turkki olisi siinä likaantunut kuitenkin. Taisinkin koittaa joskus sitä, että pesen ensin turkin. Tuloksena se, että vasta viikon päästä oli seuraava hetki, kun turkkia olisin kerinnyt trimmata.

Olen siis trimmannut koirani aina likaisena ja pessyt sen vasta lopuksi. Tämä on ollut hyvä käytäntö, sillä se järkyttävä karvapölyn määrä on ihan kiva lopuksi pestä koirasta ja itsestä pois. Lisäksi turkki on lyhyempänä kuivunut nopeammin, eikä koira ole joutunut palelemaan märän, paksun turkkinsa kanssa.

Nyt kun olen noin seitsemän vuotta trimmannut koirani itse, niin ajattelin, että voisin kokeilla vaihteeksi pestä sen koiran ensin. Jos se vaikka vaikuttaisikin lopputulokseen positiivisesti. Samalla voisin ostaa uuden trimmerin ja sakset. Ne ovat kyllä mielestäni toimineet ihan hyvin tämän seitsemän vuotta, mutta kyllähän se lopputulos turkissa on hieman lommoinen ollut.

Minä siis trimmaan koirani näin:

Nostan koiran pöydälle. Trimmikoneella ajelen päälaen jättäen silmien päälle pitkät karvat, jotka lyhennän myöhemmin saksilla jättäen ne ympäröivää karvaa pidemmäksi. Ajelen korvien yläosat ja sisäpuolet sekä korvan takaa ja leuan kautta kaulan ja rinnan yläosan. Ajelen kuonon ja posket. Ajelen selän ja kyljet, hännänsivut ja takajalkojen yläosan. Ajelen etujalkojen yläosat. Leikkaan saksilla etutassujen muodon esiin ja varpaanväleistä. Joskus ajelen myös etujalkojen etupuolen ja sivut. Leikkaan etutassujen takahapsuja lyhyemmäksi. Lyhennän vatsanaluskarvoja saksilla. Leikkaan saksilla takatassujen muodon esiin ja varpaanvälit. Ajelen koneella takatassujen takaosat ja siistin takajalkojen välin ja etuhapsut.

Aikaa tuohon menee pesun kanssa noin kaksi tuntia.

Moona heti kotitrimmin ja pesun jälkeen.









Pesun jälkeen tarvittaessa korjailen ja tasoittelen pahimpia epäonnistumisia. Tällä kertaa ainakin tuosta päälaelta ja silmien päältä täytyy vielä tasoitella. Vatsakarvat, kainalot ja tassujen pitkät tupsut pitää vielä kammalla käydä läpi sekä leikata kainalokarvat lyhyeksi.

Shampoona käytin tällä kertaa Fructissin 2 in 1:ia. Dooriksen, joka on vasta 5 kk pesin pelkällä vedellä. Sen turkkihan on vielä lyhyt. Toivonkin, että Dooriksen turkki jää ohuemmaksi ja helppohoitosemmaksi kuin Moonan, jolla on todella runsas turkki. Cockereilla turkin runsauteen vaikuttaa geeniperimä, mutta yleensä tummemmilla on runsaampi turkki eli mustilla, tummilla blue roaneilla ja black and taneilla.

Kuratassuepidemia

Ihanaa, kun tuli kevät ja lumet suli! Nyt täytyisi vaan panostaa kunnon kuramattoon ja leikata koirien tassukarvat lyhyiksi. Doorista kun pitää käyttää päivässä muutaman tunnin välein ulkona, ettei se ehdi pissata sisälle. Olen ollut vähän laiska. En ole joka ikinen kerta jaksanut kuivata tassuja koirien tullessa sisälle.

Ei se muuten haittaa, että on tassunjälkiä lattiassa, mutta siinä vaiheessa, kun varpaanväleistä rapisee hiekka tai vaihtoehtoisesti sukat kastuvat jatkuvasti, niin alkaa hieman ärsyttämään. Tiedättekö, kun hiekka rapisee lattialla ja saa varoa, ettei siihen liukastu? Silloin imuri käteen ja viimeistely mopilla. Ainakin teoriassa toimii todella hyvin.

Olen alkanut valmistautumaan siihen tassukarvojen leikkaamiseen. Valmistautuminen kestänyt nyt tavallista kauemmin, sillä Moona pitäisi muutenkin trimmata kokonaan. Ensinnäkin pitäisi raivata tila siihen ikkunapöydälle, jossa olen trimmaukset tehnyt. Nyt siihen on mieheni toimesta laitettu salaattikasvimaa kasvamaan. Se on kyllä ihan ok muuten.

On vähän flunssanen olo...

Seuraava kirjoitus tuleekin olemaan koirieni trimmauksesta.

Blogin tarkoitus ja esittely

Ajattelin aloittaa blogin kirjoittamisen kahdesta cockerspanielistani, Moonasta ja Dooriksesta, sillä ne tuovat elämääni ihanaa valoa. (Tietenkin välillä menee hermot, mutta ei puututa siihen nyt.) Blogini kautta voi saada vähän käsitystä minkälainen koira cockerspanieli on, jos vasta harkitsee sellaisen hankkimista. Omat koirani ovat koti- ja harrastekoiria, joten kirjoitan siitä näkökulmasta. Cockeri on viralliselta käyttötarkoitukseltaan ylösajava lintukoira. Tarkoittaen sitä, että cockeri ajaa linnun ylös lentoon, pysähtyy käskystä odottamaan linnun alasammuntaa, ja lopuksi noutaa saaliin omistajalle. Itse en ole metsästystä koirieni kanssa harrastanut, ainakaan vielä. Enemmän kiinnostaa näyttelyt ja agility. Lisäksi aijon kirjoittaa Dooriksen koulutuksen sujumisesta, joten jos jotakuta kiinnostaa vaikka oppia minun tekemistäni virheistä ihan peruskoiran koirankoulutuksessa, niin aijon niitä tässä blogissa läpikäydä.

Kerron ensin koiristani: Moona on seitsemän vuotias, blue roan, cockerspanielinarttu. Moona hankittiin pentuna lenkkiseuraksi ja harrastekoiraksi. Sen kanssa oli tarkoitus käydä näyttelyissä, mutta innostus ei sitten saanutkaan tuulta purjeisiin, kun ensimmäinen pentunäyttelykerta meni pieleen, sillä olin hukannut näyttelypäivän aamuna koiran rokotustodistuksen. Moonalla on lisäksi lievä purentavirhe. Moona on hirmuisen ihmisrakas koira, joka jumaloi jokaista rapsuttajaansa. Yli-innokkuus ihmisten ja toisten koirien lähestymisessä on ollut ongelmamme Moonan koulutuksessa.

Dooris on vasta vajaa 5 kk: ikäinen, mustavalkoinen cockerspanielinarttu. Otimme sen ilahduttamaan arkeamme ja alunperinkin oli tarkoitus ottaa toinen cockeri Moonan seuraksi, sillä Moona vaikutti jo pentuna hyvin seuralliselta koiralta. Tutusta koirarodusta oli myös helppo jatkaa.

Cockerin erityisominaisuudet liittyvät mielestäni sen turkin hoitoon, kauneuteen, lempeään, rakastavaan ja hieman hölmöön olemukseen, seurallisuuteen ja kiinteään suhteeseen omistajan kanssa. Cockerit ovat oman kokemukseni mukaan vähän kuin ikuisia pikkulapsia. Nauttivat suunnattomasti samanlaisesta hellittelystä ja hömpötyksestä kuin ihmisvauvat. Ovat yhtä riiviöitä kuin leikki-ikäiset lapset, mutta silti hyvin miellyttämisenhaluisia.

Ensi kerralla lisää asiaa aiheesta!