tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kuratassuepidemia

Ihanaa, kun tuli kevät ja lumet suli! Nyt täytyisi vaan panostaa kunnon kuramattoon ja leikata koirien tassukarvat lyhyiksi. Doorista kun pitää käyttää päivässä muutaman tunnin välein ulkona, ettei se ehdi pissata sisälle. Olen ollut vähän laiska. En ole joka ikinen kerta jaksanut kuivata tassuja koirien tullessa sisälle.

Ei se muuten haittaa, että on tassunjälkiä lattiassa, mutta siinä vaiheessa, kun varpaanväleistä rapisee hiekka tai vaihtoehtoisesti sukat kastuvat jatkuvasti, niin alkaa hieman ärsyttämään. Tiedättekö, kun hiekka rapisee lattialla ja saa varoa, ettei siihen liukastu? Silloin imuri käteen ja viimeistely mopilla. Ainakin teoriassa toimii todella hyvin.

Olen alkanut valmistautumaan siihen tassukarvojen leikkaamiseen. Valmistautuminen kestänyt nyt tavallista kauemmin, sillä Moona pitäisi muutenkin trimmata kokonaan. Ensinnäkin pitäisi raivata tila siihen ikkunapöydälle, jossa olen trimmaukset tehnyt. Nyt siihen on mieheni toimesta laitettu salaattikasvimaa kasvamaan. Se on kyllä ihan ok muuten.

On vähän flunssanen olo...

Seuraava kirjoitus tuleekin olemaan koirieni trimmauksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti