Moonan hiivaoireiden ihmettelyä

Moona kävi rokotuksessa, ja samalla käynnillä eläinlääkäri totesi korvissa ja nisissä olevan vähän hiivaa. Eläinlääkäri suositteli ruokavalion tarkkailua/ vaihtamista. Korvien hiivaa epäilinkin jo ennen käyntiä, ja olinkin aloittanut hoitamaan niitä jo apteekista saatavalla korvien puhdistusaineella, jonka pitäisi myös apteekkarin mukaan auttaa hiivaan. Nyt kolmen viikon jälkeen korvaoireet on käytännössä ohitse.

Cockerin korvien sanotaan tulehtuvan helposti niiden luppakorvaisen rakenteen vuoksi. Meillä ainoa varsinainen tulehdus on ollut pentuna, kun hinkkasin korvia kerran viikossa korvien puhdistusaineella. Liian tiheä puhdistus ei kannata. Tärkeää on pitää karvat lyhyenä korvakäytävän ympäriltä ja juuresta, jottei korvakäytävät haudo.

Koirat ovat syöneet nyt pelkästään Pure Naturalin Chiken -nappuloita viimeiset kolme viikkoa. Aikaisemmin annoin myös Yrjölän puuroa. (Perinteinen koiranruokapuuro Yrjölän puuro sisältää nautasikajauhelihaa, riisiä, tattaria, hirssiä, ohraa, porkkanaa, suolaa, kasviöljyä.) Aikoinaan vaihdoin Royal Caninin nappulat Yrjölän puuroon, koska Moona vaan kieltäytyi syömästä nappuloita. Se ikään kuin aina kyllästyi niihin. Ensin söi pitkän tauon jälkeen pari viikkoa niitä ja sitten alkoi karttamaan koko ruokakuppia. Jospa niissä nappuloissa olikin jotain allergisoivaa...

Lueskelin netistä, että tärkeimmät allergian ja atopian aiheuttajat koiralla ovat naudanliha, vehnä, pölypunkki ja varastopunkki. Varastopunkkia voi olla koirien valmisruoissa tai kuiva-ainepusseissa. Pölypunkin torjumiseen auttaa koiran makuualustan pesu 60 asteessa, normaali siivous, koiran turkin tiheämpi pesu. Ei oikein nostata mielialaa, jos kyseessä olisikin liian likainen koira ja lattiat...

Marraskuun marinat

Dooriksella oli ensimmäiset juoksut, ja heti perään alkoi Moonalla juoksut. Koirien välinen ystävyys on parantunut viimeaikoina. Johtuisiko siitä, että Dooriskin on nyt aikuinen koira? Kohtelevat toisiaan paljon tasavertaisemmin nykyään.

Nyt juoksujen aikaan ovat viihtyneet ihan rauhassa kahdestaan pihallamme. Mitä lienee siellä puuhailleet sitten... Olen tarkistellut aina välillä pihamaatamme siltä varalta, jos jonnekin nurkalle olisi alettu kaivaan taas kuoppaa. Kuoppien kaivaminen on tietenkin kiellettyä puuhaa meidän koirilta. Moona on sellainen, että kaivaa kuoppaa etsiäkseen maasta juuria joita mutustella. Siitä touhusta on jäänyt yleensä merkiksi Moonan nenään harmaa savikerros. Dooris taas on näyttänyt kaivavan kuoppia ihan muuten vaan sinne tänne. Yleensä melko nopeasti ovat tulleet oven taakse haukkumaan ja vaatimaan sisällepääsyä, jolleivät sitten ole olleet tihutöissä.

Pakkaskelien saapuessa ollaan kaivettu varastosta talvikamppeet esille ja tosiaan cockeri on kyllä sellainen rotu, että vaatetukselle on tarvetta ainakin talvella. Kyllä cockerista näkee, kun se alkaa palelemaan. Meillä siinä -4 ja kylmemmässä käytetään jonkinlaista manttelia tai neulepuseroa päällä. Näyttelycockerithan suojataan hyvin ulkoilureissuilla muulloinkin, ettei risut ja hiekka tartu turkkiin, mutta kun mun cockerit ei hirveesti ole näyttelyissä kiertäneet, niin on unohtunut suojapuvun käyttö. Sitten niitä risuja on saanut irroitella vatsakarvoista välillä ihan saksien kanssa.

Reippaan metsälenkkeilijän kura-asu.

Pakkaskelien lämmittäjä, fleecevuorellinen mantteli.

Rakkaudesta cockerspanieleihin

Kysyin mieheltäni mielipidettä siihen, onko hyvä blogiaihe koirablogiini sellainen, jossa valitsen mielikuvituksessani koirilleni ruusut, ja sitten analysoin niiden ruusujen merkitykset. Mieheni mielestä se olisi vähän säälittävää. No, aijon nyt kuitenkin kirjoittaa siitä, koska koirani ovat rakkaita minulle ja ruusujen antamisen merkitysten analysointi on mukavaa. :)

Analysoin merkitykset niin, että ensin mietin minkälaisia ruusuja haluaisin antaa koirilleni, jos voisin valita aivan minkälaisia tahansa. Vasta sen jälkeen, kun olen ruusut valinnut, katson niiden merkitykset. Merkitykset syntyvät lukumäärän ja värisävyn mukaan.

Doorikselle antaisin äkkiseltään 5 tummanpunaista ruusua. Moonalle 3 persikan väristä ja 3 syvänpunaista. Lisäksi voisi ostaa niille yhteisesti ruusukimpun, jossa olisi 10 hyvin vaaleaa ruusua ja 10 vaaleanpunaista.

Merkityksinä: 5 tummanpunaista ruusua -> 5 = Rakastan sinua. Tummanpunainen = tiedostamaton kauneus, arvokkuus, kalleus. Punainen yleensä = intohimo, huomion herätys, kommunikointi, rakkaus, elämänilo, romantiikka, toimeliaisuus, energia, piristävyys, levottomuus.

Kolme persikan väristä ja kolme syvänpunaista ruusua -> 3 = Haluaisin olla kanssasi kahden. 3+3= 6 = Parane pian. / En usko lupauksiisi. Persikan väri = Arvostus, kiitollisuus, sympatia. Syvänpunainen = ujostelu.

10 vaaleaa ja 10 vaaleanpunaista ruusua yhdessä kimpussa -> 10 = Haluan tehdä kaikkeni hyväksesi. 10+10= 20 = Olet kaikkeni! Valkoinen= Viehätys, salaisuus, edustaa kuuta ja valoa, puhtautta, rehellisyyttä ja viattomuutta. Liitetty myös kohtaloon, lumi ja talvi, kuolema ja suru. Vaaleanpunainen = Kiitollisuus, ihailu, naisellisuus, hempeys, romanttisuus ja salatut tunteet.

Reilunkaupan ruusut maksoi 4,90 e/10 kpl

Dooris kävi pentunäyttelyssä

Dooris kävi epävirallisessa pentunäyttelyssä. Samassa ryhmässä kilpaili kaksi muuta samanikäistä (8 kk) cockerinarttua. Ei saatu ruusuketta lupaavasta pennusta, mutta ei se mitään. Eikä se kyllä ihan yllätyksenä tullutkaan. Dooris on kyllä mun silmään todella söpö ja kaunis koira, mutta tosiaan enemmän sellaisen käyttölinjaisen näköinen.

Tässä virallinen arvostelu, joka saatiin näyttelystä: Feminiininen narttu. Antaa ilmavan vaikutelman. Hyvä kallo. Riittävä otsapenger. Ok purenta. Kuono-osa saa täyttyä. Riittävä alaleuka. Pysty lapa. Lyhyt kaula. Olkavarsi voisi olla viistompi. Oikean muotoinen rintakehä. Hyvä selkä ja lantio. Erinomainen lihaskunto. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu lyhyellä askeleella, takaraajat jää rungon alle.

Näyttelypäivä sujui muuten todella hyvin meiltä. Dooris ei haukkunut, rynninyt tai ollut levoton. Dooris otti melko rennosti varsinkin lopussa.

Ja kyllä Dooris sai kaksi viikkoa aikaisemmin Match Showsta ruusukkeen!

Aamukahvit koirien kanssa

Saanko mäkin kohta aamupalan?

Mamman sormia on kiva natustaa aamupalaa odotellessa.

Olen hyvin ihana, miellyttävä ja KÄRSIVÄLLINEN.

Älä mene sinne kauemmas.

Odotan sun vieressäsi.

Ei kai enää kovin kauaa tarvitse odottaa?

Huh, haukotus.

Olenpa minä nyt hirmuisen söpönä! Kuulemma YSTÄVÄLLISTÄ aamukahviseuraa.

Kyllä mä olen tässä ihan sua varten vaan. Jaksan, jaksan, jaksan.

Hohhoijaa...

Ihan tosi...

Eikö sitä ruokaa tule jo!

Ollaan tosi kilttinä!

Kupit on tuolla ylhäällä!

Koirat opettelee uimaan

Ollaan harjoiteltu koirien kanssa uimista. Itse en ole kyllä vielä mennyt veteen polvia syvemmälle. Täytyisi löytää sellainen kiva uimaranta, jossa voi uida koirien kanssa yhdessä. Kumpikaan koiristani ei nähtävästi suostu menemään yksin uimaan. Luulin, toivoin ja odotin, että cockerspanieli menisi veteen itse innoissaan ja noutaisi sieltä kepin muitta mutkitta. En tiedä, jos vaikka jotkut cockerit niin tosiaan tekevätkin, mutta meidän cockerit ainakin tarvitsee hieman apua uimaan opettelussa.

Moona on aina ollut innostunut vedestä ja kiskonutkin sen äärelle, jos olemme järven lähellä lenkkeilleet. Moona ulvoen vaatii, että sille heitetään keppi veteen, josta se voi innoissaan noutaa sen, kunhan sen tassut ylettävät pohjaan. Jos keppi menee kauemmas, se alkaa hirveän uikutuksen, kun se ei uskallakaan hakea keppiä. Se jää pyörimään siihen veteen uikuttaen ja valittamaan että "kun en mä vaan uskalla uida vaikka hirveästi haluaisin". On se nuorempana suostunut vähän uimaankin, mutta vähän sellaista paniikinomaista uimista se on ollut, että juuri ja juuri on vedenpinnalla pysynyt. Joskus se on jopa hypännyt laiturilta alas "pelastamaan" isäntänsä eli mennyt aivan kylkeen kiinni polskimaan ja yrittänyt tarttua hampailla vetääkseen "uhrin" rantaan.

Dooris näyttää olevan melko neutraali vedessä. Sillä ei näytä olevan suurta tarvetta päästä veden äärelle, mutta tulee kyllä Moonan perässä veteen arastelematta. Etenkin vesilelua tykkää noutaa matalasta vedestä Moonan kanssa kilpaa.

Ostin Moonalle pelastusliivit, jotta se uskaltaisi mennä kunnolla uimaan ja hakemaan keppiä syvemmästäkin vedestä, mutta eihän se tosiaan koirana ymmärrä, että pelastusliivit kannattelisi sitä. Ensin sen täytyisi saada käytännön kokemus kuinka liivit kannattelee sitä veden pinnalla. Nyt on niin kylmät ilmat, että saas nähdä koska päästään seuraavan kerran jatkaan harjoituksia. Sittenhän on tietenkin koirauimalat, jonne voisi mennä kokeilemaan. 30 e/ kerta näyttää olevan Nokian koirauimalassa.

Kuukauden päästä Moona meni rohkeasti uiden hakemaan keppiä vedestä tutussa mummolarannassa.

Yhteistyökumppaninaan Dooris; kyttäämässä tuotavaa keppiä rannassa.

Retki lemmikkitarvikeliikkeeseen

Lähdimme koirieni kanssa isoon kaupunkiin lemmikkitarvikeliikkeeseen käymään. Ajatuksena oli samalla tutustuttaa Doorista ison kaupungin ympäristöön.

Näin retkemme sujui:
Dooris pakattiin auton takakompsukkaan kuljetushäkissä (koska on syönyt huomaamattani auton etupenkin alla olevia sähköjohtoja poikki matkustaessaan siellä etupenkin jalkatilassa). Tulikin tässä mieleen, että onkohan se koirien kuljetus autossa sallittua muutoin kuin turvavyössä tai kuljetushäkissä... (Viralliset ohjeet kuljetukseen löytyy täältä liikenneturvasivuilta.)

Dooris matkustaa yleensä rauhallisesti autossa. Tällä kertaa se alkoi loppumatkasta vikisemään ja syy selvisikin, kun pääsimme perille; vatsa löysällä. Oleskeltiin erään urheiluliikkeen edessä, jossa oli isossa mainoskyltissä miehen kuva. Dooris haukkui sille epäluuloisesti. Koirat kerkesivät rauhoittua sillä välin kun googlasin netistä, että minne suuntaan tarvii lähtee käveleen, että löytää Mustiin ja Mirriin.

Seisoimme siinä Mustin ja Mirrin edessä myös useamman minuutin rauhoittumassa ennen kuin menimme sisään. Mä yleensäkin koulutan Doorista samalla, kun ulkoilutan Moonaa, mutta vähän se lisää haastetta, kun remmit kietoutuu toisiinsa. Pitäisikin hankkia sellainen kahden koiran yhdistelmäremmi.

Mulla oli vaikka mitä ostoslistalla mielessä, joten ihan rauhassa kierreltiin tutustumassa tuotteisiin. Mikä onkaan ihanampaa, kun on vuoden pärjäillyt ilman joitain tavaroita ja sitten vihdoinkin antaa itselleen luvan ostaa niitä.

Mukaan tarttui aivan ihanat spanielikupit, jotka on aikuiselle cockerille ihan välttämättömät, ettei korvakarvoihin tartu ruokaa ja vettä. Dooris on nyt saavuttanut yhden virstanpylvään elämässään, kun saa siirtyä aikuisten cockereitten ruokakupin käyttöön. Trimmaussakset: Myöskin täysin välttämättömät, koska entiset teki tenän. Trimmauskivi: Auttaa nyppimisessä. Mikrokuituinen tassupyyhe: Jos vaikka toimisi paremmin kuin tavallinen pyyhe. Luita ja makupaloja. Lisäksi siellä liikkeessä oli trimmauspiste, joten ajattelin kokeilla sitä ja tilasin Moonalle ajan sinne.

Aika hyvin Dooris on alkanut tulemaan vierelle kävelemään ja vähentänyt vetämistä. Oon nyt palkannut sitä tosi paljon ihan jalan vierestä ja pitänyt ohjeen mukaan remmin kireällä niin kauan, että katsoo minuun. Tärkeintähän tuossa on ollut se, että itse olen alkanut hallitsemaan sitä remmin käyttöä ja makupalan antamista oikealla hetkellä. Juostessa etenkin taluttajallehan se vaikeempaa on, kun pitää saada se makupala sinne koiran suuhun tähdättyä sellaisella hetkellä, kun koira juoksee nätisti, eikä hypi tmv. Pitää ihan ihmetellä, että koira on jaksanut kiinnostua niistä makupaloista vielä, kun aika paljon tullut niitä nyt syötettyä sille.

Koulutusvirheiden analysointia

Koulutuksessa tehtyjä virheitä tulee mietittyä aina silloin, kun huomaa, että koira rupeaa ärsyttämään huonolla käytöksellään. Kuten pilaa ulkoiluhetken yli-innokkuudella ja vetämällä koko matkan, vaikka vauhti olisi muutenkin jo reipas. Luulit meneväsi reippaalle kävelylenkille, mutta joudutkin koko ajan pysähtymään, koska koira vetää hihnassa ja koirakoulussa opetettiin, että silloin pitää pysähtyä. Pysähtelet sitten viiden metrin välein. Pyydät koiraa tulemaan vierelle ja seuraamaan. Et kuitenkaan halua vaatia pennulta, että koko matkaa seuraa, onhan se aika raskasta pienelle pennulle. Olenko siis ollut taas liian helläsydäminen, laiska koulutuksen suhteen vai uskonut liikaa ohjeita? Olisiko parempi vaan juosta koiran turhat energiat pois? Vai tulisiko koira opettaa vaan kävelemään rauhallisemmin kävelemällä itsekin rauhallisempaan tahtiin? Olisko pitänyt jo opettaa pennulle rauhoittuminen hihnassa, ja yli-innokkuus hihnassa on vaan seurausta kiireessä tehdyistä lenkeistä?

Yksi hyvä huomio siitä, kuinka Moonan koulutus on mennyt pilalle, on se, kuinka se reagoi hihnassa, kun kutsuu sitä nimeltä. Eli: Pysähdyn. Kutsun "Moona". Moona katselee ja kuuntelee ympäristöään pois päin minusta vieläkin tarkkaavammin. Aivan kuin se olisi käsittänyt kutsun tarkoittavan sitä, että nyt pitää todella tarkkailla onko ympäristössä jotain mielenkiintoista. "Nyt varmaan tapahtuu jotain erikoista jossain" -sen olemus kertoo. Tietenkin olen sortunut tässä vaiheessa usein siihen, että olen uudestaan ja uudestaan kutsunut sitä nimeltä, jos se vaikka ymmärtäisi sitten. Näin olen ehkä vielä vahvistanut sitä, että "Moona" hihnassa kutsuttuna tarkoittaa juuri sitä mitä koira sillä hetkellä tekee, eli tarkkailee ympäristöään erityisen hyvin.

Eron huomaa todella hyvin Dooriksen suhteen, sillä Doorista olen kutsunut aina vain silloin nimeltä, kun se on jo valmiiksi katsonut minuun tai ollut tulossa luokseni. Dooris 99% varmasti heti reagoikin kutsuuni kääntämällä katseeni minuun ja mahdollisesti tulemalla luokseni.

Viimeisimmällä koirakoulukurssikerralla sain huomautuksen, että kun pyydän koiraa seuraamaan vasemmalla puolellani, niin silloin mulla pitäisi ne makupalat olla vasemmassa taskussa ja vasemmalla kädellä mun pitäisi antaa ne. Näin koira saa palkinnon prikulteen siinä kohdassa missä sen on suotavin olla eli aivan vasemman jalan vieressä, ei kurkottamassa kohti oikeaa kättäni suoraan edessäni. Tämähän nyt oli aivan itsestäänselvä juttu, mutta todella huomaamattani olen palkannut koiraa viimeaikoina ihan miltä suunnalta sattuu. No nyt on odotukset korkeella, että seuraaminen alkaa sujumaan kuin tanssi tästä lähdin. :)

Mulla oli pitkään vaihe, että unohdin makupalat kotiin, kun onhan se hyvä, että välillä palkkaa pelkällä kehulla ja huomiolla. Tulos kuitenkin selvästi näkyy nyt, ja tuntuukin, että koko vieressä kävely ja hihnakävely yleensäkin pitää kouluttaa kokonaan uudelleen Doorikselle. Koirassa ei ole mitään vikaa. Se on todella miellyttämisenhaluinen, rimpuillessaankin suhteellisen helppo käsitellä ja kovasti makupalojen perään. Pari kertaa olenkin jo aloittanut homman kokonaan alusta eli palkkaan pelkästään oikeanlaisesta käytöksestä makupalalla ja kehulla. En siis käytä käskyjä ollenkaan vaan odotan, että koira itse turhautuessaan keksii toimia oikeanlaisella tavalla, jolloin palkkaan heti.

Hyviä ohjeita olen löytänyt youtubesta hakusanalla hienosti hihnassa. Niillä ohjeilla uskon, että tulee olemaan helppoo kuin heinän teko tästä lähtien, kunhan ehdin joka päivä harjoitella edes vähän.

Dooris kävi match show:ssa

Käytiin Dooriksen kanssa match show:ssa harjoittelemassa, kun ilmoitin sen heinäkuisiin pentunäyttelyihin. Ihan hyvä, että käytiin, sillä kyllähän sitä näyttelyharjoitusta tarvitaan vielä. Ei sinällään ole tarkoitus kovin vakavasti sitä harrastusta ottaa, mutta onhan se kivempi siellä käydä, jos koira on hallinnassa edes suurimman osan ajasta ja omistajakin tietää mitä ollaan tekemässä.

Match show on leikkimielinen näyttelytilaisuus, jossa koiria arvostellaan niiden käytöksen ja turkin ym. kunnon mukaan. Match show:ssa koiria ei arvostella sen mukaan täyttävätkö ne rotunsa ulkomuotovaatimuksia, ja osallistua saakin myös sekarotuiset koirat.

Nähtiin monenlaisia koiria siellä. Jopa tanskandoggeja, joihin olen nyt vähän ihastunut, mutta olosuhteista johtuen en ole vielä sellaista itselleni hankkimassa. Yhtään toista cockerspanielia ei ollut tällä kertaa siellä. Dooris käyttäytyi tapansa mukaan rauhallisesti, mutta hieman arastellen. Ei rynnännyt cockerimaiseen tapaan jokaisen ihmisen ja koiran luokse rapsuteltavaksi, mutta innostui kyllä nuuskimaan ja heiluttamaan häntää, kun muutamat tulivat tutustumaan.

Olin kyllä itse enemmän päästä pyörällä kuin Dooris. Oli sellainen pieni fiilis jo sinne näyttelyyn mennessä, että en ole ehtinyt harjoitella tarpeeksi, jotta voisin kovin suurta menestystä odottaa. Dooris ei osaa vielä seistä paikallaan paikka-käskystä vaan on aivan sattumanvaraista sen paikallaan pysyminen, vaikka onkin melko rauhallinen luonne.

Ensinnäkin pelkäsin, että meidän vuoromme menee ohi ennen kuin löydän oikean kehän mihin mennä. Oli kovin tuulinen keli niin en meinannut kuulla mitä toimitsijat puhuivat. Löytyi se sitten, kun aikani seurailin tilannetta. Ihmeellistä kyllä, että koiran kanssa kun siinä seisoskelin yksinäni, niin aina kun aloitin seuraamaan kuinka kehässä kuuluu koiria esittää, niin hetken päästä huomasin että jaahas, keskittyminen oli herpaantunut ja osa liikkeistä jäänyt katsomatta. Onneksi siis ilmottauduin melkein viimeisenä, joten meitä ennen oli runsaasti esiintyjiä, joita seurata.

Selvisi se sitten kuinka homma menee. Eli kaksi koiraa menee ensin kehään ja koirat laitetaan seisomaan nätisti paikoilleen. Sitten toinen koira viedään pöydälle, jossa sen hampaat katsotaan ja rakenne tunnustellaan. Tämän jälkeen kyseinen koira juoksutetaan tuomarin pyytämä ympyrä ja edes takaisin suoraa linjaa tuomaria kohti. Sitten tulee toisen koiran vuoro ja lopuksi molemmat koirat laitetaan seisomaan paikoilleen vielä.

Tämän jälkeen parempi koira saa vaaleanpunaisen rusetin ja toinen saa vaaleansinisen rusetin. Lopuksi kaikki luokan vaaleanpunaisen rusetin saaneet kilpailevat keskenään ja vaaleansinisen rusetin saaneet samoin. Vaaleanpunaisista/-sinisistä pyydetään neljä parasta jäämään kehään. Loput joutuvat poistumaan. Neljä kehään jäänyttä laitetaan paremmuusjärjestykseen. Kaikki neljä saavat palkinnon. Ilmeisesti sitten kaikista luokista vaaleanpunaisten voittajat kilpailevat lopuksi keskenään, jolloin valitaan koko näyttelyn paras koira eli BIS (Best in Show).

Mulla oli hieman hankaluuksia makupalojen kanssa, kun makupalapussi ei meinannut mahtua taskuun ja sitten niitä piti välillä ottaa sieltä lisää, kun loppuivat kesken. Huomasin myös, että käskytin kehässä aika paljon Doorista, mitä en huomannut muiden tekevän, joten olikohan se edes kovin sallittua?

Mulla on selvä visio miten tästä edetään Dooriksen kanssa eli tavoitteena on häntää heiluttava iloinen cockeri, joka kuitenkin jaksaa pysyä paikoillaan ja odottaa sitä makupalan saamista rauhassa.

Voin kyllä todella suositella match showhun osallistumista, sillä siinä selviää hyvin, missä vaiheessa koiran peruskoulutus on, jota jokainen sopuisa kotikoirakin tarvitsee. Match show:ssa koiran tarvitsee olla sosiaalinen vieraita koiria ja ihmisiä kohtaan, osata seurata/kulkea taluttajan rinnalla nätisti häiritsevässä tilanteessa ja pysyä paikallaan käskystä. Ei kuulosta suurilta vaatimuksilta, mutta kyllä ne hankalaksi käyvät, jos niitä ei yhtään harjoittele.

Pentukoulussa käyntiä

Olemme käyneet Dooriksen kanssa pentukoulussa nyt muutaman kerran jo. Siellä paljastui, että Dooris on tavallista rauhallisempi koiranpentu vieraiden koirien seurassa. Dooris on suhteellisen vähän ollut muiden koirien kuin Moonan kanssa tekemisissä.

Olen vähän pettynyt itseeni, sillä tarkoitus oli mennä esim. Mustin ja Mirrin pentutapaamisiin, mutta nyt Dooris on jo liian vanha sinne (puolivuotias). Meidän kunnassa ei ole koirapuistoa, jossa koirat voisi keskenään leikkiä. Koirapuistossa käynti pennun kanssa ei välttämättä ole kovin järkevää muutenkaan, jos siellä ei satu olemaan samaan aikaan muita pentuja. Ainakaan silloin, jos näkee siellä olevan isoja raisuja koiria leikkimässä, niin en suosittele menemään cockeripennun kanssa. Yksikin epäystävällisen koiran kanssa tehty "tutustuminen" ei tee muuta kuin hallaa koiranpennun sosiaalistamiselle.

En tiedä, onko joissain koirapuistoissa määritelty aikoja, jolloin siellä saisi käydä vain pikkukoiria tai pentuja tmv., mutta sellainen olisi mun mielestä ehdottoman hyvä olla. Esim. koirapuiston portissa voisi olla kyltti, jossa lukisi "Keskiviikkona ja lauantaina klo 18-18.30 vain pienikokoisille pennuille iältään 5-8 kk ja klo 18.30-19.00 vain isokokoisille pennuille iältään 5-8 kk." Uskon, että koiran onnistunut sosiaalistaminen on merkittävässä roolissa siinä, kuinka miellyttäväksi koiran kanssa elämä koetaan, ja miten koira itse kokee elämänsä, ja miten muut ihmiset kokevat koirat ympäristössään. Luulen, että monet koirat haukkuu esim. vastaantulevia toisia koiria ihan vaan siksi, koska pelkäävät niitä. On siinä hankalissa ohitustilanteissa ihan koulutuksen puutettakin, mutta vaikeampaa on kouluttaa koiraa, joka lähtökohtaisesti pelkää tai menee paniikkiin, kun näkee vieraan koiran.

Meidän Dooris siis oli ensin ihmeissään, kun mentiin paikalle, jossa oli runsaasti muita koiria. Dooris kuitenkin pysyi löysällä hihnalla lähettyvillä, eikä sinkoillut paniikissa tai Moonan pentuajan tapaan yli-innostuneena sinne tänne. Dooris myös otti kontaktin, kun sitä kutsui. Todella helposti käsiteltävä pentu siis. Se huoletti, kun Dooris vähän murahti ja taisi haukahtaakin pelokkaasti pari kertaa toisille koirille. Toisella koulutuskäyntikerralla mentiin toisen cockeripennun luokse jutteleen, niin Dooris ei halunnut tulla nuuskimaan. Se ei kiskonut hihnassa, mutta väisti innokkaan cockeripennun lähestymiset. Ajattelin, että annan asian olla niin. Ehdottomasti Dooris kaipaa lisää sosiaalistamista, mutta olen kuitenkin tyytyväinen niin kauan kuin se ei hauku tai murise vaan pystyy kulkemaan lähettyvilläni suhteellisen rennosti.

Toivon, että tuo ominaisuus Dooriksessa on vaan hyödyksi sen agility-uralla, jonka harrastamisen aloittamisesta Dooriksen kanssa olen nyt entistä vakuuttuneempi. Dooriksesta on paljastunut melkein kissamainen notkeus ja rohkeus. Se tekee uskomattomia loikkia terassin rappusten ja rinnekiveyksien yli. Se ei pelkästään oikaise rappusissa vaan hyppää kaksi kertaa korkeammalle ja pidemmälle silkasta hyppäämisen innosta. Ei se pahemmin pelännyt agilitytehtäviä koirakoulussakaan. Ensin tietenkin vähän arasteli, että mihin ne tassut pitää laittaa esim. tikkaissa, mutta kun ymmärsi että saa kourallisen namuja palkinnoksi, niin testasi muutaman kerran tehtäviä oma-aloitteisestikin.

Dooris harrastaa nykyään myös sisäaitauksestaan karkailua (80 cm korkea) yöpöydän, koirankopin tai sängyn kautta, ja ruokapöydälle hyppäämistä tuolin kautta. Huvittava hetki oli, kun löysin sen ruokapöydältä pöytäliinan päälle rauhallisesti nukkumaan asettumassa. Dooris loikkaa myös välillä silmänräpäyksessä röyhkeästi syliin ja nuolee naaman aivan märäksi. Moonalta ei vastaavaa notkeutta ole koskaan löytynyt.

Dooriksen pentukoulutuksen taustaa

Kun pentu tulee kotiin, pitäisi pennun tulevasta koulutuksesta olla jo selvä näkemys. Eli mihin tarkoitukseen koiran ottaa ja miten aikoo toteuttaa pennun arkielämää, jotta koirasta kasvaa halutunlainen.

Meillä Dooris otettiin seurakoiraksi, lenkkiseuraksi ja mahdollisesti agility-harrastukseen ja muutamassa näyttelyssäkin olisi kiva käydä. Mulla on ollut ennen Moonaa labradorinnoutaja lapsena. Moonan kohdalla olen parantanut koirankoulutusosaamistani, mutta ei se nyt ihan nappiin ole mennyt. Koiran koulutus kiinnostaa, koska se koulutus menee niin helposti pieleen ihan huomaamatta. Koirista oppii tosi paljon ja ne lisää omaa hyvinvointia, kunhan jaksaa panostaa niiden kanssa seurusteluun ja ottaa asioista selvää.

Koirankoulutus on teoriassa helppoa, mutta käytännössä tarvitsee olla paljon itsekuria ja kärsivällisyyttä onnistuakseen. Täytyy olla selvillä minkä tyyppinen koulutettava koira on. Rotuominaisuuksilla on väliä, mutta parhaiten koiraan tutustuu tarkkailemalla koiran käytöstä jatkuvasti ja monipuolisessa ympäristössä.

Dooriksen koulutuksen lähtökohdat:

-Oma aitaus ja koppa makuuhuoneessa: Nukkumispaikka ja estää luvattomien tavaroiden järsimisen sekä pissailun ympäri huushollia yksinollessa.

-Aitauksesta ei pääse ulos ennen kuin rauhoittuu, istuu/menee maahan ja annetaan lupa: Estetään yli-innokas hyppiminen naamalle ja ryntäily sekä pissiminen sisälle ennenkuin ehtii "piip" sanomaan. Opetetaan samalla istuminen ja maahan meno.

-Luvattomia tavaroita ei järsitä: Luvaton lelu otetaan pois, sanotaan "ei" ja annetaan tilalle luvallinen pureskeltava.

-Nilkoissa ei roikuta: Siirretään pentu pois jaloista ja jatketaan kävelyä sinne minne oltiin menossa.

-Portista kuljetaan vain luvan saamisen jälkeen taluttajan jälkeen. Kotiin sisälle tullan vasta istumisen ja luvan saannin jälkeen taluttajan jälkeen: Vahvistetaan johtajan asemaa ja estetään hirmuinen sähellys ja ryntäily eteisessä.

-Remmissä kuljetaan tienreunassa Moonan vieressä, jollei muuta pyydetä. Hihnassa ei saa vetää. Pyydettäessä kuljetaan aivan taluttajan vieressä: Hihnassa vetävä ja rellestävä koira on rasittava.

-Ruokaa saa syödä vasta luvan saatuaan. Ruoka annetaan vasta ihmisten ruokailun jälkeen: Vahvistetaan johtajuutta. Estetään koiran säntäily kupille ja hyppiminen kuppia vasten ennen kuin se on maahan laskettu.

Aitaus on ollut todella tarpeellinen.

Moonan ja Dooriksen suhde

Moona tykkäsi hirmuisesti leikkiä toisten koirien kanssa ennen kuin Dooris tuli taloon. Aikaisemmin juoksi todella innolla toisten koirien luo. Toisaalta, sillä on tullut pentuna joku kammo takapäänsä haistelusta. Se ei mielellän anna toisten koirien nuuskia takapäätään vaan istuu alas tai väistelee. Viime kesänä kun se leikki pikkupennun kanssa, se innostui tapansa mukaan hirmuisesti. Iloisesta haukunnasta ja innostuksesta ei meinannut tulla loppua.

Nyt, kun Dooris on tullut kuvioihin, Moona on vähän muuttunut. Moonasta on tullut sellainen kypsä eläkeläinen, joka ei oikein innostu leikkimään vaan ärsyyntyy helposti. Dooris vaikuttaa olevan Moonan silmissä sellainen rasittava pentu, joka vie luut, ruoat ja huomion, sekä kiusaa ja häiriköi leikkiyrityksillään. Dooris on melko rasavilli ja yrittää dominoida Moonaa. Se kokeilee rohkeasti, kuinka pitkälle Moonan pinna venyy. Esim. Dooris lähestyy luuta nakertavaa Moonaa, jolloin Moona alkaa murista. Dooris lopettaa kyllä etenemisen kuullessaan murinaa, mutta jää rohkeasti odottamaan paikalleen. Se jää valppaasti odottamaan sopivaa hetkeä. Se luottaa, ettei Moona oikeasti pure sitä. Moona onkin kiltti ja lempeä koira. Ollaan monesti laitettu Moona toiseen huoneeseen syömään luuta, sillä melu yltyy kovaksi, kun Moonaa härnätään.

Moona muuten vaikuttaa itsevarmemmalta koiralta kuin ennen. Sellaiselta kypsään ikään ehtineeltä mummolta, joka pitää oikeuksistaan huolta. Pihaakin se on ruvennut vahtimaan tarkemmin. Jos naapurin koirat haukkuu omassa pihassaan, Moona haukkuu ja ulvoo takaisin. Moona osaa haukkua uhkaavallakin äänellä, mikä on vähän huvittavaa, sillä se on kovasti ristiriidassa sen muun olemuksen kanssa.

Dooris sen sijaan pelkää vähän toisten koirien haukuntaa. Ihan pikkupentuna se meni terassin alle piiloon. Sitten välillä se haukahteli vaimeasti, jos tuli "yllättäviä" tilanteita, kuten naapuri omalle pihalleen. Dooris aikaisemmin pelkäsi mennä haukkuvien koirien pihojen ohi, pisti siis jarrut päälle, mutta ei onneksi enää. Kumpikaan ei hauku kodin ulkopuolella toisille koirille. Moona kulkee ihan rohkeasti toisten koirien ohi. Luulen, että Dooris ottaa Moonasta paljon mallia käyttäytymiseensä ja sen takia alussa ilmennyt arkuus tulee hiipumaan itsestään pois.

Joskus pikkupentuna Dooris on päässyt syömään Moonan ruokakupista jämiä, vaikka molemmat koirat hotkii yleensä kuppinsa tyhjäksi alle kahdessa minuutissa. En tiedä, miten on päässyt käymään niin, että Moona on kupilta väistynyt. Onko se mennyt niin, että Moona on huomannut kupin vieressä herkullisempia ruoanmuruja, alkanut syömään niitä, jolloin Dooris on syöksynyt kupille? Moona on sitten lempeydessään antanut Dooriksen syödä ruokansa mielummin kuin olisi alkanut ärisemään viimeisistä muruista. Olen siis itse seissyt koirien vieressä, mutta katseeni on harhaillut muutaman sekunnin, jolloin tämä kupin varastaminen on päässyt tapahtumaan.

Olen antanut koirien setviä välejänsä melko itsenäisesti. Jostain luin, ettei koirien väleihin saisi liikaa puuttua, eikä varsinkaan jos aikuinen koira komentaa pentua. Yleensä keksitään Doorikselle muuta tekemistä, jos se ei usko Moonan ärähtelyä. Katsotaan alkaako Moona lämmetä Doorikselle, kun se kasvaa isommaksi. On se jopa muutaman kerran leikkinyt Dooriksen kanssa tässä kolmen kuukauden aikana, jona Dooris on meillä ollut.

Ystävykset lähdössä lenkille.

Koirien karkailusta

Aikuinen cockerspanieli sujahtaa tuolta silmänräpäyksessä.

Kevään ja lumien sulamisen myötä ovat koiramme huomanneet taas, että aidankin ali mahtuu menemään... Moona ei ole vielä kunnolla muistanut, kuinka mukavaa on juosta naapureiden luona rapsuteltavana ja Siilin ruokaa varastamassa, mutta Dooris on äkännyt, että elämää on aidan toisellakin puolella. Talvella lunta oli sen verran, ettei kumpaakaan houkutellut aidan alitus. Dooris oli sen verran arka, että tyytyi kotipihaan. Tässä eräänä päivänä, kun tein puutarhahommia aidan toisella puolella, se halusi mukaan ja sujahti aidan alta luokseni. Tämän jälkeen se on jo kerran lähtenyt aidan ali ilman, että kukaan olisi siellä häntä odottanut. Tämä hälytysmerkki saikin mut aidankorjaushommiin, sillä mikään ei ole niin ärsyttävää kuin kotipihasta karkailevat koirat!

On todella nöyryyttävää huomata kuinka koira menee aidan ulkopuolella häntä heiluen ja silmät kiiluen, vaikka olet juuri vakuutellut itsellesi, ettei se koira tällä kertaa lähde karkuun. Joskus kun on kiireisiä päiviä niin tahtoo ottaa koirat ulkoilemaan omaan pihaan, vaikka siksi aikaa kun ulkoilee lasten kanssa tai tekee puutarhatöitä. Hyvin ne näyttääkin ensin viihtyvän, kunnes huomaat, että "ahaa, koiria ei näy missään". Sitten huutelet koiria ja verenpaine nousee. Ihmettelet onko ne talon takana? Huutelet. Toivot, ettet näe viipottavaa häntää naapurustossa. Hyvässä lykyssä löydät ne pihan metsäryteiköstä. Meillä on välillä sellaista. Olen oppinut nyt. Vien koirat silloin sisälle tai hyvässä lykyssä en ota niitä ollenkaan pihalle ulkoilemaan. En ole liian kiltti koirilleni. En ainakaan anna niiden toistaa tuota katoamiskuvioo saman päivän aikana useita kertoja.

Olen todella oppinut, että kun koira pääsee tekemään jotain yhden kerran, se todennäköisesti tekee sen toisenkin kerran ja kolmannen, jonka jälkeen koira on oppinut normaaliin arkirutiiniin kuuluvan pahan tavan. Pahimmassa tapauksessa koirani oppisivat kaivamaan aidan ali tunnelin. Nyt, kun molemmat ovat ymmärtäneet, että sieltä voi päästä "parempiin maisemiin", täytyykin mennä jatkamaan aidankorjaushommia. Voi sitä ihanaa tunnetta, kun on saanut joka ikisen mahdollisen karkauskolon tukittua.

Tämän jälkeen koiria ei ikinä saisi päästää kovin turhautuneina pihalle ulkoilemaan, sillä sen jälkeen kun ne keksivät kaivaa tunnelin aidan ali, niin game is over.

Näin keväisin tuntuu muidenkin koirat karkailevan. Mistä lie kelläkin johtuu? Erään kaupankin edessä kuulemma juoksentelee irtokoiria melkein päivittäin. Usein koirat ei tee ihmiselle mitään ja toisetkin koirat kierretään kaukaa tai tullaan vaan nuuskimaan ja leikkimään ja lähdetään sitten pois, kun  leikkikaverikin jatkaa matkaa. Silti tällaiset irtokoirat, etenkin isot, vahtiviettiset, herättää yleensä pelkoa ihmisissä. On paljon myös tapauksia, joissa reviiriään vahtivat koirat purevat etenkin toisia "alueellensa" tulevia koiria. Koiran vahtialueeseen tuntuu ainakin niiden vahtiviettisten, karkailevien koirien osalta kuuluvan koko yleinen tie, joka heidän kotinsa editse kulkee. Tällaiset tulevat kohti, kun yrität tiellä ohittaa ja lähtevät perään vahtimaan, että siirryt reviiriltä pois. Näin käy, jos on kyseessä säyseä tapaus. Villimpi tapaus tulee kohti haukkuen ja räyhäten ja mahdollisesti tarttuu hampaillaan kiinni.

On siis ihan selvää miksi sellainen koirien kiinnipitolaki on olemassa. Jos koira onkin oikeasti kiltti, niin etenkin ne tunnetut vahtikoirarodut herättää pelkällä ulkonäöllään vapaana kulkiessaan turhaa stressiä ulkopuolisille ihmisille. Ihmiset pelkäävät, että koira käy itseen tai omaan koiraan kiinni, ja vaikka näin ei kävisikään on turha huolestuminen aiheutettu.

Trimmauksesta

No niin. Kerronpas nyt meidän koirien trimmauksesta. Moonaa olen trimmannut aina itse. Näin pääsi käymään, koska Moonan ollessa pentu mulla oli kiireinen elämä enkä löytänyt sopivaa cockerin trimmaajaa lähistöltä. Päätin samalla vaivalla trimmata koiran itse ja säästää rahaa.

Cockerin trimmausohjeissa lukee, että koira tulee ehdottomasti aina pestä ennen leikkauksen aloittamista. Kokeilin sitä pesemistä, mutta Moonan turkki oli niin paksu, että vaikka föönasin sitä tunnin niin se ei ollut vieläkään kuiva trimmattavaksi. Olisi pitänyt odottaa seuraavaan päivään. Sillä välinhän koira olisi pitänyt ulkoiluttaa jo monta kertaa ja turkki olisi siinä likaantunut kuitenkin. Taisinkin koittaa joskus sitä, että pesen ensin turkin. Tuloksena se, että vasta viikon päästä oli seuraava hetki, kun turkkia olisin kerinnyt trimmata.

Olen siis trimmannut koirani aina likaisena ja pessyt sen vasta lopuksi. Tämä on ollut hyvä käytäntö, sillä se järkyttävä karvapölyn määrä on ihan kiva lopuksi pestä koirasta ja itsestä pois. Lisäksi turkki on lyhyempänä kuivunut nopeammin, eikä koira ole joutunut palelemaan märän, paksun turkkinsa kanssa.

Nyt kun olen noin seitsemän vuotta trimmannut koirani itse, niin ajattelin, että voisin kokeilla vaihteeksi pestä sen koiran ensin. Jos se vaikka vaikuttaisikin lopputulokseen positiivisesti. Samalla voisin ostaa uuden trimmerin ja sakset. Ne ovat kyllä mielestäni toimineet ihan hyvin tämän seitsemän vuotta, mutta kyllähän se lopputulos turkissa on hieman lommoinen ollut.

Minä siis trimmaan koirani näin:

Nostan koiran pöydälle. Trimmikoneella ajelen päälaen jättäen silmien päälle pitkät karvat, jotka lyhennän myöhemmin saksilla jättäen ne ympäröivää karvaa pidemmäksi. Ajelen korvien yläosat ja sisäpuolet sekä korvan takaa ja leuan kautta kaulan ja rinnan yläosan. Ajelen kuonon ja posket. Ajelen selän ja kyljet, hännänsivut ja takajalkojen yläosan. Ajelen etujalkojen yläosat. Leikkaan saksilla etutassujen muodon esiin ja varpaanväleistä. Joskus ajelen myös etujalkojen etupuolen ja sivut. Leikkaan etutassujen takahapsuja lyhyemmäksi. Lyhennän vatsanaluskarvoja saksilla. Leikkaan saksilla takatassujen muodon esiin ja varpaanvälit. Ajelen koneella takatassujen takaosat ja siistin takajalkojen välin ja etuhapsut.

Aikaa tuohon menee pesun kanssa noin kaksi tuntia.

Moona heti kotitrimmin ja pesun jälkeen.









Pesun jälkeen tarvittaessa korjailen ja tasoittelen pahimpia epäonnistumisia. Tällä kertaa ainakin tuosta päälaelta ja silmien päältä täytyy vielä tasoitella. Vatsakarvat, kainalot ja tassujen pitkät tupsut pitää vielä kammalla käydä läpi sekä leikata kainalokarvat lyhyeksi.

Shampoona käytin tällä kertaa Fructissin 2 in 1:ia. Dooriksen, joka on vasta 5 kk pesin pelkällä vedellä. Sen turkkihan on vielä lyhyt. Toivonkin, että Dooriksen turkki jää ohuemmaksi ja helppohoitosemmaksi kuin Moonan, jolla on todella runsas turkki. Cockereilla turkin runsauteen vaikuttaa geeniperimä, mutta yleensä tummemmilla on runsaampi turkki eli mustilla, tummilla blue roaneilla ja black and taneilla.

Kuratassuepidemia

Ihanaa, kun tuli kevät ja lumet suli! Nyt täytyisi vaan panostaa kunnon kuramattoon ja leikata koirien tassukarvat lyhyiksi. Doorista kun pitää käyttää päivässä muutaman tunnin välein ulkona, ettei se ehdi pissata sisälle. Olen ollut vähän laiska. En ole joka ikinen kerta jaksanut kuivata tassuja koirien tullessa sisälle.

Ei se muuten haittaa, että on tassunjälkiä lattiassa, mutta siinä vaiheessa, kun varpaanväleistä rapisee hiekka tai vaihtoehtoisesti sukat kastuvat jatkuvasti, niin alkaa hieman ärsyttämään. Tiedättekö, kun hiekka rapisee lattialla ja saa varoa, ettei siihen liukastu? Silloin imuri käteen ja viimeistely mopilla. Ainakin teoriassa toimii todella hyvin.

Olen alkanut valmistautumaan siihen tassukarvojen leikkaamiseen. Valmistautuminen kestänyt nyt tavallista kauemmin, sillä Moona pitäisi muutenkin trimmata kokonaan. Ensinnäkin pitäisi raivata tila siihen ikkunapöydälle, jossa olen trimmaukset tehnyt. Nyt siihen on mieheni toimesta laitettu salaattikasvimaa kasvamaan. Se on kyllä ihan ok muuten.

On vähän flunssanen olo...

Seuraava kirjoitus tuleekin olemaan koirieni trimmauksesta.

Blogin tarkoitus ja esittely

Ajattelin aloittaa blogin kirjoittamisen kahdesta cockerspanielistani, Moonasta ja Dooriksesta, sillä ne tuovat elämääni ihanaa valoa. (Tietenkin välillä menee hermot, mutta ei puututa siihen nyt.) Blogini kautta voi saada vähän käsitystä minkälainen koira cockerspanieli on, jos vasta harkitsee sellaisen hankkimista. Omat koirani ovat koti- ja harrastekoiria, joten kirjoitan siitä näkökulmasta. Cockeri on viralliselta käyttötarkoitukseltaan ylösajava lintukoira. Tarkoittaen sitä, että cockeri ajaa linnun ylös lentoon, pysähtyy käskystä odottamaan linnun alasammuntaa, ja lopuksi noutaa saaliin omistajalle. Itse en ole metsästystä koirieni kanssa harrastanut, ainakaan vielä. Enemmän kiinnostaa näyttelyt ja agility. Lisäksi aijon kirjoittaa Dooriksen koulutuksen sujumisesta, joten jos jotakuta kiinnostaa vaikka oppia minun tekemistäni virheistä ihan peruskoiran koirankoulutuksessa, niin aijon niitä tässä blogissa läpikäydä.

Kerron ensin koiristani: Moona on seitsemän vuotias, blue roan, cockerspanielinarttu. Moona hankittiin pentuna lenkkiseuraksi ja harrastekoiraksi. Sen kanssa oli tarkoitus käydä näyttelyissä, mutta innostus ei sitten saanutkaan tuulta purjeisiin, kun ensimmäinen pentunäyttelykerta meni pieleen, sillä olin hukannut näyttelypäivän aamuna koiran rokotustodistuksen. Moonalla on lisäksi lievä purentavirhe. Moona on hirmuisen ihmisrakas koira, joka jumaloi jokaista rapsuttajaansa. Yli-innokkuus ihmisten ja toisten koirien lähestymisessä on ollut ongelmamme Moonan koulutuksessa.

Dooris on vasta vajaa 5 kk: ikäinen, mustavalkoinen cockerspanielinarttu. Otimme sen ilahduttamaan arkeamme ja alunperinkin oli tarkoitus ottaa toinen cockeri Moonan seuraksi, sillä Moona vaikutti jo pentuna hyvin seuralliselta koiralta. Tutusta koirarodusta oli myös helppo jatkaa.

Cockerin erityisominaisuudet liittyvät mielestäni sen turkin hoitoon, kauneuteen, lempeään, rakastavaan ja hieman hölmöön olemukseen, seurallisuuteen ja kiinteään suhteeseen omistajan kanssa. Cockerit ovat oman kokemukseni mukaan vähän kuin ikuisia pikkulapsia. Nauttivat suunnattomasti samanlaisesta hellittelystä ja hömpötyksestä kuin ihmisvauvat. Ovat yhtä riiviöitä kuin leikki-ikäiset lapset, mutta silti hyvin miellyttämisenhaluisia.

Ensi kerralla lisää asiaa aiheesta!